RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Pellon vuokrasopimuksen jatkaminen, Virolahti
Kuteltk 26.04.2023 § 41
Valmistelija Vt. tekninen johtaja Sami Nivuslammi
Hallintosäännön 24 §:n 19. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää alle 15 000 m2 maa- ja vesialueiden, tonttien sekä rakennusten vuokralle antamisesta enintään 20 vuodeksi ja suurempien ja pitempiaikaisten vuokrausten päätösvalta kuuluu kunnanvaltuustolle.
Hallintosäännön 27 §:n 8. kohdan mukaan kuntatekniikan lautakunta päättää peltojen lyhytaikaisesta alle vuoden pituisesta vuokraamisesta.
Virolahden kunnan peltolohkot Vaalimaalla ja Virojoella on vuokrattu viljelijälle, joka on halukas vuokraamaan niitä edelleen.
Vaalimaalla pellot sijaitsevat kiinteistöillä 935-429-4-6 Kansakoulu ja 935-429-4-7 Honkapelto ja Virojoella kiinteistöllä 935-431-3-222 Kentänkulma. Peltojen pinta-ala on yhteensä 2,38 ha ja vuokra on yhteensä 325,25 € / vuosi.
Esittelijä Tilapalvelupäällikkö Veikko Tylli
Ehdotus Lautakunta päättää vuokrata peltoalueet kiinteistöillä 935-429-4-6 Kansakoulu, 935-429-4-7 Honkapelto ja 935-431-3-222 Kentänkulma ajalle 1.1.-30.11.2023.
Lautakunta esittää Virolahden kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että Vaalimaalla ja Virojoella kiinteistöillä 935-429-4-6 Kansakoulu, 935-429-4-7 Honkapelto ja 935-431-3-222 Kentänkulma sijaitsevat pellot, yhteensä 2,38 ha vuokrataan pellon nykyiselle vuokralaiselle 1.12.2023-30.11.2028.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KhVi 08.05.2023 § 102
17/10.00.02.02/2023
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Virolahden kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto vuokraa Vaalimaalla ja Virojoella kiinteistöillä 935-429-4-6 Kansakoulu, 935-429-4-7 Honkapelto ja 935-431-3-222 Kentänkulma sijaitsevat pellot, yhteensä 2,38 ha, pellon nykyiselle vuokralaiselle 1.12.2023-30.11.2028.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |