Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 128


_______________________________________________________________________________

 

Vatimen venevalkamakunta

 

KhVi 12.06.2023 § 128  

    

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Arja Salmi, puh. 0503892120.

 

Markku Uski on toiminut pitkään Hurpussa olevan Vatimen venevalkamakunnan puheenjohtajana, sihteerinä ja kirjanpitäjänä. Jatkossa hän ei enää jatka tehtävässä. Kunta on iso osakas venevalkamakunnassa ja maanomistaja alueella. Tämän takia olisi tärkeää, että kunnan edustaja olisi myös venevalkamakunnan hallituksessa. Venevalkamakunnan yleinen kokous on 17.6.2023 klo 11 valkamassa.

 

Venevalkaman hallituksessa on kolme jäsentä (Markku Uski, Nina Nylund ja Seppo Tilli). Kunnan edustajana yleiskokouksessa vuosina 2017-2021 on ollut Leo Uski. Uutta edustajaa yleiskokoukseen ei ole valittu. Edustajan tehtävä yleiskokouksessa on esittää hallituksen jäsen.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valita edustajansa Vatimen venevalkamakunnan yleiskokoukseen vuosille 2023-2025 ja esittää vt. teknistä johtajaa Sami Nivuslammea venevalkamakunnan hallitukseen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti valita Leo Uskin kunnan edustajaksi Vatimen venevalkamakunnan yleiskokouksiin vuosille 2023-2025 ja esittää vt. teknistä johtajaa Sami Nivuslammea venevalkamakunnan hallitukseen.