RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.04.2024/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
_______________________________________________________________________________
Lisämääräraha Virojoen paloaseman muutostöihin
KhVi 25.03.2024 § 55
Valmistelija vt. tekninen johtaja Sami Nivuslammi, puh. 0401992221
Hyvinvointialue on tehnyt päätöksen monitoimiambulanssin sijoittamisesta Virojoelle. Kyseinen siirto aiheuttaa tarpeen pienille muutostöille Virojoen paloasemalla. Ambulanssin henkilöstön lepotilat toteutetaan nykyisen Virojoen VPK:n toimistoon, joka jaetaan kahdeksi eri huoneeksi äänieristetyllä kiinteällä väliseinällä. Lisäksi VPK:n varastosta tehdään pieni toimisto ambulanssin henkilöstölle. Virojoen VPK:lle rakennetaan yläkertaan nykyiseen keittiötilaan pieni toimisto, jota laajennetaan tankohuoneeseen. Tankohuoneen tanko puretaan ja kerrosten välille rakennetaan kiinteä välipohja. Varsinaiselle ambulanssille on jo tila asemalla.
Edellä mainitut muutostyöt on tarkoitus toteuttaa pääosin omana työnä kustannusten säästämiseksi. Kokonaiskustannusarvio muutoksille suunnitteluineen on n. 30.000 € (alv 0%). Talousarviossa ei ole varattu määrärahaa paloaseman muutostöille.
Kympen ja kunnan välisen 11.2.2022 Virojoen paloasemasta solmitun sopimuksen mukaan yhdessä sopien tehtävien investointien kustannukset peritään takaisin pääomavuokrana. Pääomavuokran perusteena on, että pääoma kuoletetaan vuokra-aikana. Kympen sopimus on siirtynyt hyvinvointialueelle.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää 30.000 euron määrärahan Virojoen paloaseman muutostöihin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 03.04.2024 § 7
14/10.03.02.00/2024
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää myöntää 30 000 € lisämäärärahan Virojoen paloaseman muutostöihin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |