Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 9


_______________________________________________________________________________

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

TarkltkV 19.03.2024 § 9  

    

 

 

Valmistelija tilintarkastaja Minna Back-Helvasto, p. 050 303 6447

 

Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyissä noudatetaan hallintosäännön 15 luvun määräyksiä.
 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta.
 

Kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
 

Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin

puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan

selostuksen pohjalta.
 

Hallintosäännön 71 §:n mukaan tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Kunnanhallitus ei voi määrätä

edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin.
 

Tarkastuslautakunnan päätökset tehdään ilman viranhaltijaesittelyä puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Kokouskutsu Miehikkälän ja Virolahden tarkastuslautakuntien yhteiseen kokoukseen ja esityslista on lähetetty lautakunnan jäsenille, haastateltaville ja tilintarkastajalle 11.3.2024.
 

Yhteiskokouksen teknisenä puheenjohtajana toimii Miehikkälän tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Mikko Suoknuuti. Puheenjohtajan ehdotukset ovat samalla myös Virolahden tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ehdotuksia, ellei toisin mainita.
 

Kunnan hallintosäännön 124 §:n mukaan toimielin voi pitää kokouksensa sähköisesti. Sähköinen kokouslinkki toimitetaan sitä tarvitseville erikseen.

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja läsnä olevien jäsenten lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.