RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 140
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Valtuuston päätösten laillisuus ja päätösvaltaisuus
KhVi 14.08.2023 § 140
Valmistelija hallintosihteeri
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei ratkaise asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut.
Kunnanvaltuuston 19.6.2023 päättämät asiat olivat:
- Vuoden 2022 tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus
- Vuoden 2022 arviointikertomus
- Osavuosikatsaus 1-4/2023
- Sivistys- ja hyvinvointi, osavuosikatsaus ja lisämääräraha vuodelle 2023
- Kuntien paikallinen hyvinvointisuunnitelma v. 2023-2025
- Etelä-Kymenlaakson seudullinen kotouttamisohjelma 2023-2026
- Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Virolahden Vuokra-asunnoille
- Kaakon kaksikko -yhteistoiminnan purkaminen
- Äänestysaluejako vuodelle 2024
- Pellon vuokrasopimuksen jatkaminen
- Ritva Ahokkaan perintörahaston tuki flyygelin hankintaan
- Ritva Ahokkaan perintörahaston tuki Virolahden lukion kehittämiseksi
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää panna tehdyt päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneinä ja toimeenpanokelpoisina täytäntöön.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |