Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 36



_______________________________________________________________________________

 

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän perussopimukseen tehtävä lisäys

 

_______________________________________________________________________________

 

 

KhVi 28.08.2023 § 156 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.

 

Työllisyyspalvelujen siirtyessä kuntien vastuulle mahdollistuu työvoimakoulutuksen, kotoutumiskoulutuksen sekä muiden työllistämistä edistävien valmennusten entistä joustavampi ja asiakaslähtöisempi järjestäminen. Työllisyyspalvelujen järjestämisestä vastaava vastuukunta voi päättää, että osan työllisyyspalvelujen tehtävistä tuottaa esimerkiksi kuntayhtymä. Koulutuskuntayhtymä järjestää tällä hetkellä työvoimakoulutusta, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta sekä muita työllistymistä edistäviä valmennuksia jäsenkuntiensa puolesta.

 

Nykyisen työvoimakoulutuksen, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen sekä työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön jatkuvuuden turvaamiseksi esitetään, että Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän perussopimukseen lisätään tarkennuksena kuntayhtymän tehtäväksi "työvoimakoulutus, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus sekä työllistymistä edistävien valmennusten järjestäminen". Perussopimuksen tehtäviin liittyvä lisäys mahdollistaisi em. koulutusten ja valmennusten tarvelähtöisen, joustavan ja ketterän järjestämisen henkilöasiakkaiden sekä työ- ja elinkeinoelämän tarpeiden mukaisesti myös jatkossa. Tarkoituksena olisi turvata myös koulutusten ja valmennusten jatkuvuus muutostilanteessa. Työllisyyspalveluihin liittyvien koulutusten ja valmennusten laajuudesta, rahoituksesta ja vaikuttavuustavoitteista voitaisiin sopia vastuukunnan kanssa vuosikohtaisesti tarpeiden mukaan.

 

Kuntayhtymän perussopimuksen hyväksyvät jäsenkuntien valtuustot kuntalain 55 § ja 57 § mukaisesti. Kuntayhtymän tehtävien tarkentamista koskeva esitys on esitelty yhtymähallituksen kokouksessa 27.4.2023 sekä Kotkan-Haminan seudun seutuneuvottelukunnassa 24.5.2023.

 

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä on käsitellyt kokouksessaan 8.6.2023 § 86 koulutuskuntayhtymän perussopimukseen tehtävää lisäystä ja päättänyt esittää jäsenkuntia tekemään päätöksen Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän perussopimuksen muuttamisesta 3 §:n osalta. Perussopimuksen muutosehdotus on, että sen 3 §:n toiseen kappaleeseen lisätään "Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää lisäksi työvoimakoulutusta, maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta sekä työllistämistä edistäviä valmennuksia."

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän esittämän perussopimuksen muutoksen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KvVi 04.09.2023 § 36  

63/00.06.01/2023  

 

 

 

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän esittämän perussopimuksen muutoksen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.