RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 183
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Kymenlaakson hyvinvointialueen ja Kymenlaakson kuntien strateginen yhteistyösopimus
KhVi 09.10.2023 § 183
70/00.06.01/2023
Valmistelija kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 040 199 2146
Kymenlaakson hyvinvointialueen ja Kymenlaakson kuntien strategisella yhteistyösopimuksella sovitaan puitteet osapuolten väliselle yhteistyölle. Kymenlaakson hyvinvointialue ja Kymenlaakson kunnat ovat toistensa strategisia kumppaneita. Kumppanuus perustuu yhteiseen tietoon perustuvaan tilannekuvaan väestöstä ja eri väestöryhmien terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden tilasta ja kokemuksesta, palvelutarpeesta, kustannuksista sekä näiden kehitysnäkymistä.
Hyvinvointialueilla ja kunnilla on yhteiset asukkaat sekä asukas- ja asiakaskohtaisesti toteutettaviin palveluihin liittyviä yhteistyötarpeita. Asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä muiden hyvinvointialueiden ja kuntien toiminnallista yhteistyötä edellyttävien tehtävien asianmukaista ja asiakaslähtöistä toteuttamista tukevat yhteisesti asetetut tavoitteet, sovitut menettelytavat ja toimiva tiedonkulku.
Strategisella kumppanuudella ja sujuvalla yhteistyöllä turvataan hyvä arki kaikille maakunnan asukkaille, edistetään ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta sekä varmistetaan valmiuden ja varautumisen yhteensopivuus ja -toimivuus. Lisäksi yhteistyössä valmistellaan lakisääteiset suunnitelmat. Yhteisen johtamisen tavoitteina ovat sujuvat rakenteet, selkeät asioiden käsittelyprosessit ja yhdenmukainen toiminta kaikilla tasoilla.
Osapuolet perustavat Kymenlaakson hyvinvoinnin kuntafoorumin. Foorumin tehtävänä on varmistaa strategisen tason yhteistyön sujuvuus, muodostaa yhteinen tilannekuva ja rakentaa yhteistä luottamusta. Foorumilla on vuosittainen seurantavastuu siitä, että valtuustokaudelle asetetut tavoitteet toteutuvat. Foorumiin osallistuvat hyvinvointialueen ja kuntien luottamushenkilöt (valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat) sekä viranhaltijajohto.
Lisäksi perustetaan viranhaltijajohdon yhteistyöfoorumi, joka johtaa yhteistyötä, tarkastelee sen rakenteita ja toimintatapoja siten, että strategisen tason ja operatiivisen tason yhteistyö on samansuuntaista, pitkäjänteistä ja hallittua. Yhteistyöfoorumiin osallistuvat hyvinvointialueen ja kuntien viranhaltijajohto.
Maakunnan alueella kokoontuu useita asiantuntijatason yhteistyöverkostoja, joissa tunnistetaan yhteistyön kannalta keskeiset yhdyspinnat ja sovitaan, miten eri toimijoiden yhdyspinta- ja integraatiotyötä pyritään vahvistamaan eri käytännön suunnitelmin ja toimin. Keskeiset osa-alueet ovat seuraavat:
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Työllisyyden hoito
Maahanmuutto ja kotoutumisen edistäminen
Turvallisuus ja häiriötilanteisiin varautuminen
TKI- toiminta, vaikuttavuus ja tiedolla johtaminen
Palveluverkko ja maankäyttö
Yhteistyösopimus tulee voimaan, kun osapuolten toimivaltaiset luottamuselimet ovat sen hyväksyneet ja kaikki osapuolet ovat sen allekirjoituksillaan vahvistaneet. Sopimus on voimassa toistaiseksi, kunnes se korvataan osapuolten välisellä uudella yhteistyösopimuksella.
Strateginen yhteistyösopimus koostuu varsinaisesta yhteissopimuksesta sekä tähän mahdollisesti liitetyistä ohjelmista, suunnitelmista ja sopimuksista.
Sopimuksen tavoitteita ja niiden toteutumista seurataan ja niitä arvioidaan yhteistyöfoorumeissa. Sopimuksen sisältöä, ajanmukaisuutta ja päivitystarpeita tarkastellaan kokonaisvaltaisesti yllä mainituissa foorumeissa. Lakisääteinen kuntien ja hyvinvointialueiden neuvotteluvelvoite toteutuu toteutettavassa yhteistyörakenteessa.
Yhteistyösopimus on liitteenä.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kymenlaakson hyvinvointialueen ja Kymenlaakson kuntien strategisen yhteistyösopimuksen ja valtuuttaa kunnanjohtaja Otto Koskelan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |