RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 44
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
KhVi 07.10.2024 § 168
Valmistelija Hallintojohtaja Sanna Lahti, puh. 040 199 2310
Sisäinen valvonta tarkoittaa kunnan ja kuntakonsernin sisäisiä menettely- ja toimintatapoja, joiden avulla pyritään varmistumaan organisaation tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan laillisuudesta. Se on kunnan ja sen toimialojen toiminnan omaa valvontaa, minkä tarkoituksena on varmistaa, että johto saa organisaation toimimaan haluamallaan tavalla ja että johto saa riittävästi tietoa toiminnan ja organisaation tilasta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Sisäinen valvonta jakaantuu luottamushenkilöille kuuluvaan seurantaan sekä tilivelvollisten ja esihenkilöiden suorittamaan valvontaan. Konsernivalvonnasta vastaa konsernijohto, jonka valtuuston hyväksymän Virolahden kunnan hallintosäännön mukaisesti muodostaa kunnanhallitus ja kunnanjohtaja.
Riskienhallinta on järjestelmällistä toimintaa ja osa kunnan ja kuntakonsernin johtamista. Sen avulla tuetaan tavoitteiden saavuttamista sekä toimintaan liittyvien mahdollisuuksien ja uhkien tunnistamista. Riskienhallinnan tavoitteena on saada ennakoivalla toiminnalla kohtuullinen varmuus kuntakonsernin palveluihin ja organisaatioon sekä toimintaympäristöön kohdistuvista riskeistä. Toimiva riskienhallinta vaatii hyvää turvallisuuskulttuuria ja siihen tarvitaan koko henkilöstön panosta.
Kuntalain 14 §:n ja 90 §:n mukaisesti kunnanvaltuuston tehtävänä on päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista sekä hallintosäännöstä, jossa annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on varmistua organisaation tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan laillisuudesta. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa kuntakonsernin hyvää hallintoa sekä johtamista.
Kunnanhallituksen tehtävänä on huolehtia sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Kuntalain 115 §:n mukaan kunnan konsernitilinpäätökseen laadittavassa toimintakertomuksessa on annettava tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä keskeisistä johtopäätöksistä. Kunnanhallitus päättää sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet sekä vastaa tilinpäätöksen toimintakertomuksessa annettavasta sisäisen valvonnan ja konsernivalvonnan järjestämisen raportoinnista.
Kuntakonsernin toiminnot on järjestettävä siten, että kaikilla organisaation tasoilla ja kaikissa toiminnoissa on riittävä sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Sisäinen valvonta koskee kaikkia kuntakonsernin toimielimiä ja johtoa sekä kaikkea kuntakonsernin toimintaa, josta kunta vastaa omistuksen, ohjaus- ja valvontavastuun sekä muiden velvoitteiden myötä.
Sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa ei Virolahden kunnassa eriytetä muusta tavoitteiden saavuttamiseen tähtäävästä toiminnasta, vaan se on jatkuva osa päivittäistä johtamista, ohjaamista ja työn toteuttamista. Sisäinen valvonta toteutuu mm. selkeinä tehtävien, toimivallan ja vastuiden jakoina, valvonta- ja raportointivelvoitteina, tietojen ja tietojärjestelmien suojaamisena, omaisuuden turvaamisena ja sopimusten hallintana.
Kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi luonnosteltu Virolahden kunnan ja kuntakonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet -asiakirja on toimitettu oheismateriaalina kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus käsittelee sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimintaohjetta perusteiden hyväksymisen jälkeen. Sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta määrätään valtuuston hyväksymien perusteiden ja kunnanhallituksen hyväksymien toimintaohjeiden lisäksi myös kunnan hallintosäännössä sekä muissa kunnan ohjeissa ja määräyksissä.
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet -asiakirjan ja esittää sitä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 11.11.2024 § 44
33/00.01.04.00/2024
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet -asiakirjan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |