RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.01.2025/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Virolahden paikallinen hyvinvointisuunnitelma 2025
SiHyVi 14.01.2025 § 1
Valmistelija Vs.hyvinvointijohtaja Erika Jokimies p. 040 710 7326
Kunnan tehtävänä on aktiivisesti seurata kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin sekä säännöllisesti raportoida toteutetuista hyvinvoinnin edistämiseen liittyvistä toimenpiteistä. Lisäksi kunnan tehtävänä on valmistella valtuustolle hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista, asetettava strategisessa suunnittelussaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle tavoitteet ja määriteltävä tavoitteita tukevat toimenpiteet sekä raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain.
Virolahden HYTE-työryhmä on työstänyt paikallisen hyvinvointisuunnitelman vuodelle 2025. Virolahden hyvinvointisuunnitelma 2025 kuvaa kertomusosiossa eri ikäisten virolahtelaisten hyvinvoinnin nykytilan (vahvuudet ja haasteet) sekä vuoden 2025 painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet niin lasten ja perheiden, nuorten, työikäisten kuin ikääntyneidenkin hyvinvoinnin parantamiseksi. Hyvinvoinnin nykytilanteen kuvaus perustuu hyvinvointi-indikaattoritietoon sekä käytännön kokemuksiin ja havaintoihin. Hyvinvointisuunnitelman painopisteiden ja tavoitteiden määrittämisessä on hyödynnetty Kymenlaakson alueellista hyvinvointisuunnitelmaa 2020-2025, muita sitä tukevia ja täydentäviä asiakirjoja sekä HYTE-neuvottelujen yhteisiä sopimuksia.
Esittelijä Virolahden hyvinvointijohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy Virolahden paikallisen hyvinvointisuunnitelman vuodelle 2025 ja lähettää sen edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja valtuustolle.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
KhVi 20.01.2025 § 7
24/12.06.02/2024
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Virolahden paikallisen hyvinvointisuunnitelman vuodelle 2025 ja lähettää sen edelleen hyväksyttäväksi valtuustolle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |