RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Esityslista 12.05.2025/Asianro 77
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
_______________________________________________________________________________
Sivistys- ja hyvinvointipalveluiden päivitetty johtamisrakenne 1.6.2025 lukien
KhVi 12.05.2025
10/00.01.01.00/2025
Valmistelija Hallintojohtaja Sanna Lahti p. 040 199 2310
Kunnanjohtaja Topi Heinänen p. 040 199 2146
Virolahden kunnan hallintosääntöuudistus ja talouden sopeuttamiseen tähtäävien toimenpiteiden läpivienti edellyttää muutoksia 1.8.2024 voimaan tulleeseen sivistys- ja hyvinvointipalveluiden johtamisrakenteeseen. Kunnanvaltuuston 7.4.2025 tekemän palveluverkkopäätöksen täytäntöönpanon valmistelu käynnistyy syksyllä 2025. Osana kevään 2025 yhteistoimintaneuvotteluja työnantaja on todennut, että riippumatta palveluverkkoratkaisuista on sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalle tarpeen tehdä muitakin uudelleenjärjestelyjä.
Työnantajan edustajat ovat käyneet alkuvuoden 2025 aikana kunnan henkilöstön edustajien kanssa yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät 12.3.2025. Yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi hyväksytyssä neuvotteluesityksessä todettiin, että osa-aikainen sivistysjohtajan (50%) virka esitetään lakkautettavaksi 31.5.2025 ja sivistysjohtajalle viran tehtävänkuvauksessa ja nykyisessä hallintosäännössä määrätyt tehtävät sijoitetaan 1.6.2025 alkaen ensisijaisesti rehtorin tehtäviin ja toissijaisesti hyvinvointijohtajan tehtäviin. Tämän järjestelyn johdosta esitetään, että rehtorilla ei ole opetusvelvollisuutta ja yläkoululle ja lukioon palautetaan yksi perusopetuksen ja lukion apulaisrehtorin tehtävä (TVA) toistaiseksi 1.8.2025 alkaen. Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialaa koskevana muuna toiminnan uudelleenjärjestelyyn liittyvänä toimenpiteenä esitetään myös hyvinvointipalvelupäällikön tehtävän lakkauttamista ja sen muuttamista kulttuurikoordinaattorin tehtäväksi. Tämä toimenpide esitetään pantavaksi täytäntöön vuoden 2025 aikana ja toimialan toimistosihteereiden tehtävänkuvat tarkistetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.
Hallintosääntöuudistus 1.6.2025, sivistysjohtajan (50 %) viran lakkauttaminen sekä hyvinvointipalvelupäällikön tehtävän lakkauttaminen aiheuttavat sen, että hyvinvointijohtajan tehtävänkuvausta on myös päivitettävä ja palvelussuhteen ehtoja tarkistettava. Hallintosäännön 42 § mukaan kunnanhallitus päättää toimialajohtajan valinnasta, joten hyvinvointijohtajan (toimialajohtaja) päivitetty tehtäväkuvaus ja palvelussuhteen ehdot vahvistetaan kunnanhallituksessa.
Hallintosäännön 25 §:n mukaan henkilöstöjaosto päättää palkkauksen perusteista. Henkilöstöjaosto vahvistaa tehtäväkohtaisten palkkojen muutokset ja määrittelee vaativuuslisien myöntämisen periaatteet. Rehtorin tehtävänkuvaus ja palvelussuhteen ehdot sekä apulaisrehtorin (TVA-lisä) päivitetty tehtävänkuvaus käsitellään henkilöstöjaostossa. Niin ikään kulttuurikoordinaattorin ja toimistosihteereiden tehtävänkuvat ja palvelussuhteiden ehdot hyväksytään henkilöstöjaostossa.
Osa-aikaisen sivistysjohtajan viran lakkauttamisella ja sen johdosta toteutettavilla tehtävien uudelleenjärjestelyillä, ja hyvinvointipalvelupäällikön tehtävän lakkauttamisella ja sen muuttamisella kulttuurikoordinaatoorin tehtäväksi tavoitellaan kokonaisuudessaan 27.000 euron vuotuisia säästöjä henkilöstökustannuksista. Vuoden 2025 talousarvion yhteydessä hyväksyttyyn henkilöstösuunnitelmaan tulee näin ollen mahdollisia muutoksia osin jo 1.6.2025 lukien, mikä voi tarkoittaa arvioiden mukaan noin 12.000 euron vähennystä sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialan henkilöstökustanuksiin (-0,29 htv) vuonna 2025.
Liitteenä on luonnos sivistys- ja hyvinvointitoimialan päivitetystä johtamisrakenteesta, mikä huomioi hallintosääntöuudistuksen 1.6.2025 alkaen sekä yhteistoimintaneuvotteluissa läpikäydyt ja mahdollisesti vuoden 2025 aikana täytäntöönpantavat muutokset sivistyspalveluiden ja hyvinvointipalveluiden organisaatioon.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy sivistys- ja hyvinvointitoimialan päivitetyn johtamisrakenteen 1.6.2025 lukien, ja
2) valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan valmistelemaan osa-aikaisen sivistysjohtajan viran lakkauttamista ja hyvinvointipalvelupäällikön tehtävän muuttamista kulttuurikoordinaattorin tehtäväksi, sekä valmistelemaan päivitetyt tehtävänkuvaukset hyvinvointijohtajalle ja rehtorille 1.6.2025 voimaan tulevan hallintosääntöuudistuksen vaikutukset huomioiden.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |