Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 30.08.2023/Pykälä 61


# Liite 1 § 61 Litu Miehikkälä

 

Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelma

 

_______________________________________________________________________________

 

 

Kuteltk 30.11.2022 § 108

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

 

Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelma on osa Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuussuunnitelma 2030:tä. Liikenneturvallisuussuunnitelmassa linjataan alueen liikenneturvallisuustyötä tuleville vuosille. Suunnitelmassa kuvataan alueen liikenneturvallisuustilanne ja siihen vaikuttavat keskeisimmät toimintaympäristötekijät. Tuore valtakunnallinen  liikenneturvallisuus-strategia on yksi suunnittelun lähtökohdista. Yksi suunnittelun lähtökohdista on nollavisio eli tieliikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrän vähentäminen kohti nollaa. Suunnitelman visio ja tavoitteet ulottuvat vuoteen 2030. Toimenpidesuunnittelu

ajoittuu vuosille 2022-2026. Suunnittelussa keskitytään toimenpiteisiin, jotka ovat alueellisten toimijoiden kautta edistettävissä. Toimenpiteiden suunnittelussa lähtökohtana on nollavisioon vahvasti kytkeytyvä Safe System -ajattelu, jolla korostetaan tienkäyttäjien turvallisuuteen ja toimintaan vaikuttamiseksi tarvittavan keinovalikoiman monipuolisuutta.

 

Työn ensimmäisen vaiheen asukaskysely oli auki 21.3.-10.4.2022. Miehikkälän asukaskysely tuotti kartalle noin 140 vastausta.

Kyselyn perusteella esiin nousseet kohteet on maastokatselmoitu marraskuun aikana ja kohteet on päivitetty maastokatselmuksen perusteella toimenpide-ehdotukseksi kiireellisyysluokittain. Kyseessä ei ole toteutussuunnitelma vaan esisuunnitelmatasoinen selvitys, jossa erityisesti kartoitetaan liikenneturvallisuuden parantamiskohteita. Monen kohteen toteutus vaatii jatkosuunnittelua ja kustannukset tarkentuvat jatkosuunnittelussa. Lisäksi ensimmäiseen kiireellisyysluokkaan ei voi nostaa rahoituksenkaan kannalta lukuisia kohteita. Osa kohteista on kokonaan kunnan vastuulla olevia kohteita ja osa kohteista ns. yhteistyökohteita, jotka vaativat rahoitusta sekä kunnalta että ELY-keskukselta.

Tässä luonnosvaiheessa kunta ottaa kantaa ennen kaikkea omien toimenpiteiden tärkeysjärjestykseen. Myös ELY:n sekä yhteishankkeiden tärkeysjärjestykseen voidaan ottaa kantaa, mutta niiden osalta lopullisen päätöksen tekee ELY-keskus.

 

Liitteenä toimenpidelista ja -kartat ja kyselyn yhteenveto.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Markku Uski

 

Ehdotus Lautakunta esittää Miehikkälän kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpidelistan luonnoksen liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpidelistan pohjaksi ja sitoutuu edistämään omalta osaltaan toimenpidelistan kunnan tehtäväksi kaavailtuja toimenpiteitä määrärahojensa puitteissa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 __________

 

 

KhMi 12.12.2022 § 165 

 

 

Liite 7 Liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpidelista (luonnos)

 

 

Esittelijä Miehikkälän kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy lautakunnan esityksen mukaisesti Miehikkälän liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpidelistan luonnoksen liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpidelistan pohjaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kohtaan 22 lisätään huomiona: "Kapean tien kohdan liikenneturvallisuus paikassa Suur-Miehikkälän kaupan liittymä ja toisella puolella liittymää tiessä kiinni sijaitseva talo"

 

 

Kuteltk 30.08.2023 § 61

_________________________________________________________________________ 

46/08.00.00.01/2022  

 

 

Valmistelija Vt. tekninen johtaja

 

Liikenneturvallisuusuunnitelma on valmistunut, liitteenä 1.

Tällä kertaa päivitettiin vain liikenneympäristön toimenpideohjelma.

 

Toimenpiteiden nettikartta löytyy osoitteesta www.tinyurl.com/eklitu

 

Esittelijä Vt. tekninen johtaja Sami Nivuslammi

 

Ehdotus Merkitään liikenneturvallisuussuunnitelma tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.