Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 164



_______________________________________________________________________________

 

Lausunto terveysaseman esteettömyyttä koskevasta kantelusta

 

Kuteltk 30.08.2023 § 63

_________________________________________________________________________

 

 

 

Valmistelija Tilapalvelupäällikkö Tylli Veikko

 

Etelä-Suomen aluehallintovirastoon on saapunut Virolahden terveysaseman esteettömyyttä koskeva kirjelmä. Etelä- Suomen aluehallintovirasto on tulkinnut sen kanteluksi. Kantelussa kyseenalaistetaan  Virolahden terveysaseman vesivahinkokorjauksen yhteydessä tapahtunut korjaus "asetus rakennuksen esteettömyydestä, sen 5§ on jäänyt huomiotta, vaikka asetusta sen 1§ mukaan sovelletaan myös peruskorjauksiin". Vastine asian käsittelyn liitteenä ja todetut tulevat toimenpiteet (vastine;kohta 4)

 

Esittelijä Vt. tekninen johtaja Sami Nivuslammi

 

Ehdotus Kuntatekniikan lautakunta antaa liitteenä 3 olevan vastineen Virolahden kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

KhVi 11.09.2023 § 364  

27/10.03.02.03/2023  

 

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa asiassa kuntatekniikan lautakunnan käsittelemän vastineen liitetiedostoineen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.