Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 41


# Kumppanuussopimus Virolahti 1.8.2024 lähtien

_______________________________________________________________________________

 

Muutos kunnan ja Kymijoen Ravintopalvelut Oy:n kumppanuussopimukseen

 

KhVi 18.03.2024 § 41  

39/00.06.01/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.

 

Virolahden ja Miehikkälän kunnanvaltuustot ovat yhteisesti päättäneet, että sivistystoimen osalta Kaakon kaksikko -yhteistoiminta purkautuu päivämäärään 31.7.2024. Kymijoen Ravintopalvelut on laskuttanut sivistystoimen tilaamat koulutoimen ja varhaiskasvatuksen ateriat yhteistoiminnan aikana ensin Virolahdelta, joka on puolestaan laskuttanut Miehikkälää yhteistoimintaosuuksina, joihin on sisältynyt muutkin sivistystoimen nettomenot.

 

Yhteistoiminnan purkautuessa laskutukset on jatkossa kohdistettava suoraan käyttäjäkuntaan, minkä vuoksi kumppanuussopimus vaatii muutoksen sopimuskohtaan Laskutus ja maksuehto. Lisäksi kirjaukset Kaakon kaksikko -yhteistoiminnasta poistetaan. Muita sisällöllisiä muutoksia ei ehdoteta tehtävän.

 

Muokattu sopimus on tämän pykälän liitteenä.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn kumppanuussopimuksen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.