Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 45


Move-tulokset Virolahti 2021-2025 koonti
Move-mittaustulokset Virolahti 2025

_______________________________________________________________________________

 

Move! mittaustulokset Virolahti syksy 2025

 

KhVi 30.03.2026 § 45  

3/12.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Outi Silander, p.0405493335

 Hyvinvointikoordinaattori Emma Nuutinen, p. 040 1992 189

 

Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen mittaus- ja palautejärjestelmä, jonka keskeisenä tarkoituksena on kannustaa omatoimiseen fyysisestä toimintakyvystä huolehtimiseen. Move! -mittaustuloksia hyödynnetään esimerkiksi koulujen liikunnanopetuksessa, kouluterveydenhuollon järjestämissä terveystarkastuksissa sekä valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten hyvinvointitoimenpiteiden suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa. Move! -mittauksissa mitataan fyysisiä ominaisuuksia (kestävyys, nopeus, voima ja liikkuvuus), motorisia taitoja (tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaidot) ja havaintomotorisia taitoja.

 

Syksyn 2025 valtakunnalliset Move! -mittaukset toteutettiin 5. ja 8. -luokkalaisille osana peruskoulun liikunnanopetusta.

 

Move!-mittaustulokset kootaan lukuvuosittain yhteen valtion liikuntaneuvoston hallinnoimaan ja CSC:n ylläpitämään tietojärjestelmään. Yksittäisestä oppilaasta ei kerätä eikä julkaista missään vaiheessa tietoja tunnistetiedoin. Linkki tuloksiin: https://www.oph.fi/fi/move/move-mittaustulokset

 

Valtion liikuntaneuvosto vastaa siitä, että kustannuksettomat koulu-, kunta ja hyvinvointialuekohtaiset sekä valtakunnalliset tulosraportit ovat käytettävissä syyslukukauden aikana. Koulujen tulosraportit toimitetaan suoraan koululle ja kuntien ja hyvinvointialueiden tulosraportit lähetetään kirjaamoihin. Virolahden tulokset löytyvät: Kuntien Move-tulosraportit2025 Tulokset löytyvät myös oheismateriaalista.

 

Lisäksi Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessa voi tarkastella kuntien ja hyvinvointialueiden Move!-mittaustuloksia vuodesta 2018 alkaen. Tulokset ovat saatavilla myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä Sotkanetistä (indikaattorit 5477 ja 5478).

 

Virolahden HYTE-työryhmä käsitteli Move!-mittaustuloksia kokouksessaan 3.3.2026. Kokoukseen oli kutsuttu asiantuntijoiksi koulunjohtajat ja Liikkuva koulu -opettajat. Liitteenä on hyvinvointikoordinaattorin laatima koonti Virolahden vuosien 2021-2025 Move! -mittausten tuloksista. Tulosten esittelyn lisäksi HYTE -työryhmä kävi keskustelua, miten voimme kunnan palveluissa paremmin edistää lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä ja liikkumista.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus merkitsee syksyn 2025 Move! -mittaustulokset tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.